keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Paneer koseli, uusi kotiruoka-suosikki


En tosiaankaan voi sanoa tuntevani Nepalilaisen ruuan syvintä olemusta. En ole käynyt Nepalissa, en lähimaillakaan, eikä nepalilaisissa ravintoloissakaan tule usein poikettua. Nepalin ja Intian mausteinen maailma kuitenkin viehättää kovasti. Kaneli, kardemumma ja neilikka on meillä tutumpia leivonnaisten mausteena, mutta ihan huikean ihania ruuassa.

Meidän perheessä on vähennetty lihan syömistä rutkasti ja sen myötä on keittössä tullut kokeiltua kaikenlaista uutta. Siksipä tämä leipäjuustolla höystetty mausteinen kastike oli loistava kokeilu, joka nousi samantien omien herkkuruokien joukkoon❤️ Musta tuo pehmeän mausteinen kastike lölleröisine juustopaloineen on I-H-A-N-A-A! Mutta juusto onkin jotain, mille harvoin voin sanoa ei :)


Paneer koseli
(leipäjuustoa maustekastikkeessa)

2 dl vettä
1 dl cashew-pähkinöitä

1 valkosipulin kynsi
2 rkl margariinia
1 rkl inkivääriä raasteena
1/2 tl kanelia
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl garam masalaa
2 rkl tomaattipyreetä
400 g tomaattimurskaa
1 dl kuohukermaa
1/2 tl suolaa
1 tl hunajaa
300 g leipäjuustoa

Laita pähkinät veteen likoamaan.

Hienonna valkosipuli ja paista hetki pannulla margariinissa. Lisää raastettu inkivääri, tomaattipyree ja mausteet ja anna edelleen paistua sekoitellen muutaman minuutin ajan. Lisää pannulle tomaattimurska ja hauduta kastiketta n. 20 minuuttia pienellä lämmöllä.

Soseuta sillä välin sauvasekoittimella pähkinät liotusvesineen hienoksi. Lisää seos kastikkeen joukkoon kerman kanssa ja anna kiehahtaa. Lisää suola ja hunaja ja tarkista maku. Lisää kastikkeeseen kuutioitu leipäjuusto ja kuumenna hetki varoen, ettei juusto sula täysin. Nauti keitetyn riisin kanssa.


Ajatuksen tasolla aasialaisen ruuan seuraksi sopisi paremmin vaikka naanleipä, mutta valitsin silti rapsakaksi paistetut tuoreet sämpylät. Ei tullut valituksia!

lauantai 16. syyskuuta 2017

Syksy saapuu kotipihaan



Niin se vaan taas saapui, vaivihkaa takavasemmalta: syksy! Osa puista on vielä ihan vihreitä, osa muuttunut yht'äkkiä keltaisen, oranssin ja punaisen kirjavaksi. Joka päivä maisema on entistä värikkäämpi ja ruskan sävyt peittää alleen kesän vihreyttä. Heippa vaan, saa jo mennäkin!



Kotipihan kesäkukat alkoi jo näyttää melko menetetyiltä ja oli aika vaihtaa syksyisempää ilmettä pihallekin. Syysistutuksissa mua harmittaa, kun ei voi tietää kauanko niistä ehtii nauttia. Musta kun tuntuu, että ne usein joko mätänee sateessa, paleltuu pakkasessa tai hautautuu lumeen. Ja sitten mua säälittää ja surettaa niiden karu kohtalo ja lyhyt elämä!



Onneksi luonnon antimia hyödyntämällä saa edullisesti kaunista ja ne kestää säiden vaihteluakin hyvin. Sammaleet, jäkälät, varvut, oksat, kävyt ja kanervat yhdistettynä kukkakaupan antimiin ovat pihalla/parvekkeella kauniita ja syksyisiä. Ja ovat kyllä ilmankin, että kukkakaupasta tarvisi mitään! Ehkä vähän enemmän vaivannäköä se kuitenkin vaatii. Mulle alkoi tulla runsauden pula, kun löytyi kaikkea kivaa! Meidän oven pieli alkoi näyttää jo niin täyteen ahdetulta, että oli pakko karsia osa pois. Kyllä liika on liikaa!



Mun syksyisiä ikisuosikkeja on perinteiset callunat, kanervat ja krysanteemit. Tänä syksynä houkutteli myös koristekaalit ja marjakanervat, mutta niille ei oikein löytynyt enää paikkaa, niin jätin ostamatta. Jos vaikka sitten ensi syksynä kokeilisi taas jotain ihan muuta :) Joko muilla on kesäkukat heivattu pois? Mitä on vaihdettu tilalle? Onko joku syksyinen lemppari, joka toimii vuodesta toiseen?

#kukkailottelua @mansikkatilanmailla

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Auringonkukkia




Auringonkukat, nuo ihanat arjen piristäjät ja syksyn harmauden kirkastajat! Niiden vuoksi mielellään pyöräilee muutaman kilometrin. Meidän kylillä poimintapelto sattuu vielä olemaan järven rannalla, enkä malta koskaan olla istahtamatta hetkeksi rantakalliolle pellolla poiketessa.



Mulle se on vähän sellainen terapiakäynti samalla: pyöräillen fyysistä rasitusta, mieli lepää järvimaisemassa ja palkkioksi saa vielä kimpun kauneutta kotiin viemisiksi. Kotiin voikin palata aina hyvällä mielellä!



Koska jaettu ilo on moninkertainen ilo, näpertelin pikkuruiset kimput myös työkavereille vietäväksi. Pikkukimppuihin laitoin yhden auringonkukan ja sen kaveriksi pietaryrttiä ja saniaisen lehtiä. Ihan söpöt niistä tuli!

Ja mistäpä muista kukista vahvemmin tulisi mieleen ilo, kuin juuri auringonkukista? Siksipä pitkästä aikaa #Kukkailottelua @mansikkatilanmailla

lauantai 9. syyskuuta 2017

Vaarin muisto


Vaari täyttäisi tänään 97 vuotta, jos vielä eläisi. Tavallaan elääkin. Tavallisten ihmisten muisto hiipuu pikkuhiljaa, mutta vaarin muisto vaan vahvistuu vuosien myötä. Kunnioitus kasvaa sitä mukaa kun itselle tulee ikää ja ymmärrystä lisää. Ikäväkään ei lopu, mutta se ei ole enää niin viiltävää kuin alussa. Niin kuin silloin kun aloin itkeä kaupan vihannesosaston tomaatin tuoksua, joka toi liian elävästi mieleen kuuman kosteat kesäpäivät vaarin kasvihuoneessa.


Olin tänään kävelyllä metsässä ja löysin taas uuden alueen Kiira-myrskyn jälkeisiä tuhoja. Keskellä metsää kulki n. kymmenen metrin levyinen kaistale, jossa kaikki puut oli kaatuneet tuulen mukana samaan suuntaan. Osa oli jo raivattu, mutta osa retkotti maassa katkenneena, haljenneena tai juurineen kaatuneena. Näkymä oli aika surullisen kauhistuttava.


Siellä, sateen jälkeen voimakkaasti tuoksuvassa metsässä, vahvojen, jykevien runkojen keskellä tunsin vaarin läsnäolon vahvempana kuin pitkään aikaan. Seisoin hetken yhden myrskyssä kaatuneen paksurunkoisen kuusen vierellä ja pidin kättä sen karhealla rungolla. Ajattelin, että vaari oli ihan kuin vanha kuusi: vankka, tuttu ja turvallinen, huomiota herättämättä hiljaa taustalla, mutta silti aina ihan varmasti omalla paikallaan. Huomasin, että kuusi tuoksuikin ihan samalta kuin vaari. Tai vaarin villapaita, jota mummo ei enää antanut säilyttää vaatekaapissa :D. Mutta se olikin vaarin ulkoilu-villapaita!


Siinä myrskyn kaataman kuusivanhuksen vierellä tuli samanlainen ihmetys kuin vaarin viimeisenä päivänä sairaalavuoteen vierellä: miten tämä on mahdollista? Miten joku melkein ikuiseksi luultu voi lakata olemasta? Joku niin vahva, joka on  jo vuosikymmeniä uhmannut myrkyjä ja kestänyt ne kaikki. Miten se voi mennä  pois ilman, että sitä voi enää pysäyttää. Se kuusikin tuntui yhtä rauhalliselta ja vakaalta kuin vaari silloin, viimeisenä päivänään. Kohtalonsa hyväksyneeltä ja täysin valmiilta matkaan. En koskaan unohda vaarin lohdullisia sanoja: "Minulla oli hyvä elämä. Kaikki on valmista. Minä olen valmis. Älkää surko." Vain hetki sen jälkeen vaari sulki silmänsä niitä enää avaamatta. Voisipa itsekin tuntea samoin, kun lähdön hetki koittaa. Voisipa olla yhtä valmis ja yhtä tyytyväinen elettyyn elämään ❤️

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Se on Miun!


Ihana Miun mekko tuntui heti jotenkin omalta. (Vai pitääkö sanoa Miunin? Mie haluun sanoa Miun!) Mekko on jotenkin justiinsa oikean kokoinen. Kerrankin voi sanoa, että ihan kuin mulle tehty! Kaikki saumat ja leikkaukset menee ihan niin kuin mitat olis otettu multa. Ihanaa käyttää sellaista vaatetta! Ja tämänkin nappasin Vaatepuusta lainaan sovittamatta! Kyllä vaatelainaamo vaan on ihan parasta❤️



Alan olla aika taitava valitsemaan itselle istuvia vaatteita ilman sovitusta. Jotenkin se pukukopissa äheltäminen on alkanut tuntua niin tympeältä, etten viitsi vaatekaupoissa juuri edes käydä. Vaatepuusta kun voi hakea vaihtelua päällensä vaikka viikottain ja jos ei ole sopiva, sen kun vien takaisin ja otan jotain kivempaa tilalle. Ihan loistavaa! Tietysti sielläkin saa sovittaa, mutta itse sovitan mielummin kotona omassa rauhassa.



Olen kuitenkin päättänyt, että kaikkea mitä lainaan myös käytän, ainakin kerran! Joskus vaate ei tunnu ollenkaan omalta ja silloin tuttavuus jää kertalainaukseksi. Joskus taas kohdalle osuu niitä "omia", joista sitten tulee kestosuosikkeja ja niitä tulee lainattua aina kun osutaan Vaatepuuhun yhtä aikaa :)

Alussa harkitsin useammin kivan vaatteen hankkimista omaksi. Enää en juurikaan. Nautin siitä, ettei vaatekaappiin kerry mitään turhakkeita roikkumaan. Mun ajatusmaailmassa nimittäin melkein jokainen vaate muuttuu turhakkeeksi, kun se on aikansa roikkunut omassa kaapissa. Mukavampaa on, että vaatteet on käytössä ja kun johonkin kyllästyy, se voi jollekin muulle olla juuri sen hetken The Vaate. Kätevää ja ekologista!


Ja nuo sukkahousut sitten! Mika inhoaa niiden keltaista väriä, lapset sanoo mua Simpsonien mutsiksi ja minä hymyilen hiljaa ja ajattelen auringonkukkia :D Ajatelkoot muut mitä tykkäävät!



maanantai 4. syyskuuta 2017

Syksyinen valkosuklaa-juustokakku



Syyskuun taitteessa meillä juhlitaan synttäreitä. Emppu täytti jo 9 vuotta ja pikkulapsiaika on nyt lopullisesti ohi. Empun osalta se on ollut ohi jo aikaa sitten, mutta nyt totuus on kirkastunut myös täällä äidin päässä. Toisaalta haikeaa, toisaalta ihan mahtavaa!

Synttäripäivä oli aurinkoinen ja lämmin, täynnä iloa, jälleennäkemisiä ja pientä herkuttelua juhlapäivän kunniaksi! Synttärisankarin herkkua on valkosuklaa ja siksipä synttärikakku sisälsi sitä. Valkosuklaan makuinen juustokakku mangokiilteellä teki hyvin kauppansa myös muille. Tätä herkkua en voi väittää terveelliseksi enää millään keinolla, niin kuin niitä, joihin olen lisännyt reilusti porkkanaraastetta. Sokeria ei kuitenkaan tuon suklaan lisäksi ole kuin 2 tl. Eli kakussahan on melkein pelkästään rahkaa, tuorejuustoa ja hedelmää!😇 No ei vaiskaan, eikä lasten syntymäpäivillä kuulu kaloreita laskeakaan. Kakku on hyvää, eikä ollenkaan liian makeaa, kun ei sitä lisättyä sokeria juurikaan ole.


Valkosuklaa-juustokakku

Pohja:
200 g Digestive keksejä
70 g margariinia

Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g rahkaa
220 g valkosuklaata
5 dl vispikermaa
2 tl vanilljasokeria
5 liivatelehteä

Kiille:
250 g mangososetta
1 dl hedelmä-tuoremehua
4 liivatelehteä

Pohja: Sulata margariini ja murskaa keksit hienoksi muruksi. Sekoita keskenään ja tasoita irtopohjavuoan pohjalle.

Täyte: Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon rahka, tuorejuusto ja sulatettu suklaa. Lisää vaniljasokeri. Kuumenna tilkka mehua ja liuota liivatelehdet siihen. Kaada ohuena nauhana seokseen. Kaada täyte vuokaan ja nosta jääkaappiin jähmettymään.

Kiille: Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita mangososeen joukkoon mehu. Kiehauta taas tilkka mehua ja liuota liivatelehdet siihen. Kaada ohuena nauhana mangososeen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada vuokaan täytteen päälle ja nosta taas jääkaappiin jähmettymään.

Koristele hyytynyt kakku haluamallasi tavalla.

lauantai 2. syyskuuta 2017

Porkkanakakku-pannari



Porkkanat on pop! Vasta vähän aikaa sitten sekoitin porkkanaraastetta puuroon, nyt on sitten vuorossa pannukakku. Ohje ei ole oma, mutta kun näin sen K Ruoka-lehdessä, tiesin heti, että testiin menee. Kannatti! Rakastan tämän pannukakun syksyisen mausteista makua! Tämä maistui mukisematta lapsillekin, vaikka ne yleensä haluaa tuttua ja turvallista ja näyttivät kauhistuneilta, kun kerroin laittavani pannariin porkkanaraastetta. Ja eikös sillä verukkeella pannaria voi pitää melkein terveellisenä? Eihän siihen laiteta sokeriakaan kuin nimeksi!

Pakko tallettaa ohje muistiin, ettei unohdu tehdä toistekin:

4 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1 l maitoa
2 dl porkkanaraastetta
50 g margariinia
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
2 tl kanelia
2 tl inkivääriä
1 tl kardemummaa

Sekoita munat ja jauhot. Lisää maito vähitellen ja sekoita taikina tasaiseksi. Lisää porkkanaraaste, sula margariini, sokeri, suola ja mausteet.

Paista pannaria 200 asteessa n. puoli tuntia.

Leikkaa paloiksi ja nauti! K Ruoka-lehdessä oli lisäksi ohje tuorejuustovaahtoon, mutta itse sekoitin kermavaahtoa ja creme fraichea. Vaahdon lisäksi lorautin päälle vaahterasiirappia ja rouhittuja saksanpähkinöitä. Ihan hitsin hyvää!!!

Sen verran täytyy vielä vinkata, että kannatta suosiolla ottaa käyttöön tarpeeksi ISO kulho taikinaa tehdessä. Mä käytin mun normikulhoa, johon yleensä mahtuu mitä vaan, mutta en tiedä miten tässä näin kävi:



Mutta mitäs pienistä. Rapatessa roiskuu ja lopputulos oli niin herkullinen, ettei pieni siivousoperaatiokaan haitannut. Makoisan mausteisia ja kuulaan kirkkaita syyspäiviä odotellen!

-Hanna