maanantai 17. heinäkuuta 2017

Raparperimehu



Mulla ei ole koskaan ennen kasvanut niin paljon raparperia, että siitä olisi riittänyt mehuksikin. Innokkaana ensikertalaisena oli päästävä kokeilemaan. Tämä mehun keittelyhän ei alkanut kovin onnekkaasti, kun en muistanut, että olin heittänyt metallisiivilän menemään sen alettua  rikkoutua reunasta. Tajusin asian vasta kun raparperit porisi jo iloisesti kattilassa. Kätevä emäntä keksii keinot ja päätin kokeilla siivilöintiä suodatinpussilla. Not good! Älä kokeile kotona! Lopputuloksena oli sotkua, tahmeutta ja kamalan äheltämisen jälkeen vajaa lasillinen mehua :D Sitä sitten nautiskelin hartaasti ja asiaan kuuluvalla kunnioituksella. Onneksi aloitin maltillisesti ja kyseessä oli pieni kokeiluerä, joten kauheasti ei mennyt raparperia hukkaan.

Nyt on sitten uusi siivilä hankittu ja homma alkoi pelittää! Mehusta tuli kauniin väristä ja se on myös tosi hyvää, vaikka en alun perin ihan tiennyt mitä odottaa. Siis niin hyvää, että maistiaiset saatuaan lapset meinasi juoda mehut ennen kuin ehdin saada yhtään edustavaa kuvaa. Jouduin siis kipaisemaan vajaa pullo kainalossa tuonne sateen kastelemalle terassille! 

Loput raparperit odottaa vielä maassa, mutta tämän toisen kokeilun jälkeen taidan keittää nekin mehuksi. Raparperimehuun kun kuulemma kelpaa nuo ei niin nuoretkin varret.

Raparperimehu

7 dl raparperin paloja
5 dl vettä
4 dl sokeria

Keitä aineksia n. 15 minuuttia ja anna jäähtyä. Siivilöi mehu ja pullota jääkaappiin. Laimenna mehu vedellä sopivaksi juotavaksi.

Jos vielä löytyy raparperia maasta, eikä tiedä mitä niillä tekisi, suosittelen kokeilemaan mehua!

Mustikkamuffinit vedisodan melskeessä



Oi mikä viikonloppu! Kun lämpöä on odottanut pitkään, sitä osaa todella arvostaa! Onhan niitä lämpimiä päiviä ollut silloin tällöin, mutta nyt tuntui oikeasti kesältä, kun aurinko paahtoi monta päivää peräkkäin. Sisätiloissa en malttanut hukata hetkeäkään! Tai no 20 minuuttia, että sain muffinitaikinan tehtyä :D

Pitkän tauon jälkeen oli paneuduttava taas taikinaterapiaan, kun lähimetsästä löytyi ensimmäiset kypsät mustikat. Tuloksena syntyi ihania kardemummalta maistuvia mustikkamuffineita. Osan koristelin valkosuklaalla, kun se vaan toimii niin järjettömän hyvin mustikan ja kardemumman kanssa.

Niitä muffineita sitten pääsin sulattelemaan, kun Eemeli haastoi vesisotaan vesi-ilmapalloilla. Täytyy sanoa, että puoli tuntia vesisotaa oli paljon rankempaa touhua kuin edellispäivän 25 km:n pyöräily Tuusulanjärven ympäri. Pyöräily on kepeää kesäpuuhaa, mutta vesisodan pikapyrähdykset sai jo puuskuttamaan! Alun kylmien väreiden jälkeen oli pelkästään ihanan viilentävää saada palloista osumia. Eemeli taisi nauttia eniten siitä, että sai äidin juoksemaan, kiljumaan ja lopulta makaamaan märkänä ja uupuneena pihalla pitkin pituuttaan :D Vesisota on kyllä täydellistä hellepäivän puuhaa! Suosittelen kaikille ;) Lelukaupoista saatavat pakkaukset, jotka saa liitettyä puutarhaletkuun tekee pallojen täyttämisestäkin nopeaa ja helppoa. Pakkauksessa on 3 nippua, yhteensä 100 palloa. Siitä määrästä riittää useammallekin leikkijälle!



Ja sitten vielä ohje superhelppoihin mustikkamuffineihin, jos jollain muullakin herkkuhammasta kolottaa. Joko olette poimineet mustikoita? Meillä päin on tänä vuonna tosi vähän, oliskohan kukat keväällä paleltuneet...

Kesäpäivän mustikkamuffinit (12 kpl)

3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1tl vaniljasokeria
100 g margariinia
1,5 dl turkkilaista jogurttia
2 kananmunaa
2 dl mustikoita

Koristeeksi valkosuklaata, mustikoita ja kardemummaa.

Laita margariini sulamaan ja sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita hieman jäähtyneeseen margariiniin munat ja jogurtti. Lisää joukkoon jauhoseos ja sekoita tasaiseksi. Kääntele viimeiseksi mustikat taikinan sekaan.

Nostele taikina muffinivuokiin ja paista 175 asteessa n. 30 minuuttia.

Sulata valkosuklaata mikrossa ja lusikoi muffinien päälle. Ripottele pinnalle mustikoita ja ripaus kardemummaa. Nam!

Ihanaa alkanutta viikkoa!



lauantai 15. heinäkuuta 2017

Keventäjän kesäruokaa: mansikkainen grillijuustosalaatti

Rakastan kesäistä grilliruokaa! Meillä on mennyt monta kesää niin, että lähes kaikki ruoka valmistetaan ulkona grillissä, satoi tai paistoi. Tänä kesänä grilli ei ole ihan yhtä tiuhaan kuumennut, kun alkukesä oli niin kylmä, että juhannukseen asti elin maaliskuuta. Onneksi sää on jo lämmennyt ❤️


Silloin kun perinteiset makkarat ja lihat ei houkuttele, voi grillailusta nauttia vähän kevyemmin. Mä tykkään grillijuustosta tosi paljon ja se maistuu hyvältä myös lämpimässä salaatissa broilerin kanssa. Salaatti on helppo koota myös vain itselleen, vaikka muut nauttisi tukevammista grilliherkuista. Sinne grillin kulmalle kun voi laittaa kypsymään monenlaista yhtä aikaa :)


Mansikkainen grillijuustosalaatti

Jäävuorisalaattia
Grillijuustoa
Broilerin file
Mansikoita
Oliiviöljyä 
Balsamicokastiketta

Grillaa (tai paista pannulla) broilerin file ja paloiteltu grillijuusto. Revi sillä välin salaatti ja puolita mansikat. Kokoa sopiva määrä suoraan lautaselle ja pirskottele päälle oliiviöljyä ja balsamicoa.

Jos juustoa jää yli, voi grillatut kuutiot hyvin laittaa jääkaappiin ja ne maistuu myös kylmänä. Ainakin mulle :D


Tänään nautin aamiaiseksikin mansikoita, kun niitä nyt taas on.


Aamupalan laitoin kerroksittain mysliä, turkkilaista jogurttia, suklaista chiavanukasta, banaania ja mansikoita. Maistui ihan kesältä!

Nyt tekisi mieli kokeilla grillissä jotain kasviksia. Maissit ja perunat on jo tuttuja. Onko hyviä vinkkejä? Punajuuri houkuttelee, mutta tarviikohan se kauhean pitkän kypsymisajan? Onko kukaan kokeillut?

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Laihaläski pohdiskelee

Ezenin Miia kirjoitti Miikkulaisen-blogissaan laihaläskiydestä. Kirjoitus osui meikäläiseen aika kipeästi. Niin, ärsyttää joutua myöntämään olevansa laihaläski. Mutta minä olen. Kooltani laiha ja kehonkoostumukseltani läski.

Olen aina ollut hoikka ja joskus jopa liian laiha. Silloin sain usein kuulla kommentteja "oletpa laiha", "syötkö sä koskaan" tai "hankkisit vähän lihaa luiden päälle". Mietitäänpä toisin päin: "oletpa sä lihava", "söisit vähemmän" tai "laihduttaisit edes vähän". Kaikkien mielestä nuo kommentit ylipainoiselle on loukkaavia. Mutta tiedoksi vaan; painon kommentointi ja kehon arvostelu loukkaa myös laihaa, vaikka moni tuntuu pitävän sitä sallittuna, ellei joku jopa kehuna. Onneksi pääsin alipainosta aikoinaan eroon ja samalla lakkasi ahdistamasta myös painoa koskevat kommentit. Kun en enää itse pitänyt itseäni liian laihana, muiden mielipiteet asiasta menettivät merkityksensä.

Kun on koko ikänsä tuudittautunut siihen, että on hoikka, on rasva päässyt kertymään kehoon hyvin salakavalasti. Kun ei ole painon takia koskaan tarvinut kiinnittää erityistä huomiota syömisiinsä, on tosiaan tullut syötyä ihan mitä sattuu. Liian myöhään ymmärsin, ettei paino todellakaan kerro koko totuutta: rasva on vaivihkaa kertynyt sisäelimiin, vaikka paino ei ole kovinkaan paljoa noussut.

Kun ensimmäisen kerran kuulin työterveystarkastuksessa, että kehossani on liikaa rasvaa, meni pieni hetki että tajusin asian. Piti terveydenhoitajan katseesta varmistaa, että pilaileeko se nyt vai ihanko aikuisten oikeesti on tosissaan. Kun totuus valkeni, tuli myös pelästys: jestas, mitä mä olen itselleni tehnyt?!?! Minähän liikun säännöllisesti ja syön ihan... niin, söin ihan mitä sattuu. Lempiharrastukseni oli olleet liikunta ja leipominen ja kun sillä yhdistelmällä paino pysyi kuosissa, en uskonut mitään ongelmaa olevankaan. Leipomista oli siis vähennettävä pakon edessä. Valitettavasti myös liikunta jäi tilapäisesti, kun samoihin aikoihin välilevyn repeämä laittoi kapuloita rattaisiin.

Vasta muutama päivä sitten valittelin, etten ole bikinikunnossa. Jo sitä seuranneena päivänä olin kuitenkin bikineissä yleisellä uimarannalla, eikä tuntunut edes pahalta. Kyse ei olekaan ulkonäöstä tai painosta. Kyse on terveydestä ja hyvinvoimisesta omassa kehossa. Vaikka painoa on liikkumattoman kauden aikana kertynyt, en edelleenkään ole ylipainoinen. Pitäisin tämän kg-määrän ihan mielelläni, jos saisin rasvan vaihdettua lihaksiksi. Niistä kun olisi aika paljon enemmän hyötyä, kun ikääkin väistämättä kertyy lisää.

Miian kirjoitukseen oli kommentoitu yhteiskunnan ulkonäkökeskeisyydestä ja laihuuden ihannoinnista, mutta niistähän jutussa ei ollut kyse ollenkaan, vaan nimenomaan terveydestä. Sairaus tai terveys ei aina näy päällepäin. Meitä ihmisiä on niin monen muotoisia ja kokoisia, ettei samaan muottiin voida mahtua milloinkaan, eikä ole mitään tarvettakaan. Vartaloon kohdistuvat ulkonäköpaineet pitäisi jo unohtaa ja ajatella enemmän kehon toiminnallisuutta: miten minä pidän kehostani huolta niin, että se on minulle mahdollisimman hyvä koti viimeiseen henkäykseeni saakka. Pitäisi muistaa, että minun päivittäiset valintani voivat ratkaista sen, vietänkö vanhuuteni toisten hoidettavana vai säilytänkö aktiivisuuteni loppuun saakka. Hyvä tavoite, mutta helppo unohtaa arjen pyörityksessä, vai mitä?

Pidetään siis itsestämme huolta ja nautitaan kesästä! <3

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Loma-Suomi lasten kanssa: Suomenlinna



Santerin lapsuudessa Suomenlinna oli joka kesäinen vierailukohde, mutta kauhistuen tajusin keväällä, ettei Eemeli ole käynyt siellä koskaan. Kahdeksan vuotias ihminen, jestas sentään! Valtaisan syyllisyyden vallassa päätin korjata tilanteen tänä kesänä. Koska sääkin suosi, Suomenlinnaan startattiin heti ensimmäisenä lomapäivänä! Olin kuvitellut lähteväni matkaan kaksin Eemelin kanssa, mutta yllättäen myös teini lyöttäytyi mukaan (oho?!?).


Helsinkiin mentiin junalla ja itse saareen JT-linen vesibussilla. Meno-paluu sillä maksoi aikuiselta 7,- ja lapsilta puolet. HSL:n lippu olisi ollut muutaman euron halvempi, mutta JT-linellä päästiin palaamaan Kustaanmiekan laiturista, niin vältettiin vähän edestakaista kävelyä. Matka ei sinänsä ole pitkä, mutta kuumana päivänä pienille jaloille sekin saattaisi olla liikaa.



Meillä oli ihan loistava päivä! Aurinko paistoi ja lämpö helli! Molemmat pojat kehui paikkaa. Vaikka ovat niin eri ikäisiä, tuntui molemmat viihtyvän. Sataman ruokakaupasta ostettiin juotavaa mukaan ja muutama Dallaspulla rantakalliolla syötäväksi. Ruokailu meillä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta saatiin sentään sopivasti vatsan täytettä päivän aikana. Haaveissa oli ollut pizzalla käynti Kustaanmiekassa, mutta täytevaihtoehdot ei olleet kovin lapsiystävällisiä, eikä takaisinkaan enää jaksettu kävellä. Tyydyttiin sitten muihin vaihtoehtoihin ja siirrettiin pizzapäivä myöhemmäksi :)



Silmiä hiveli näkymät linnan muureilta merelle ja mielikuvitusta lietsoi kävely pimeissä tunneleissa muurien sisällä. Eemeli oli ihan vakuuttunut kummittelusta kuultuaan pimeydessä jostain yläpuolelta ulvovaa huminaa, mutta kun päästiin tunnelista ulos, kummittelija osoittautui trimmeriksi, jolla juuri puunattiin nurmikon reunuksia :D Ääni oli alhaalla tunnelissa kyllä aika mielenkiintoinen...


Eemeli on vasta viikko sitten saanut ladata omalle kännykälleen Pokémon Gon ja siitäkös oli Suomenlinnassa iloa. Pelin ansiosta se teinikin matkassa viihtyi, vaikka oli vuoden takaisen alkuhuuman jälkeen jo hylännyt koko touhun. Suomenlinnassa Pokemoneja vilisi joka paikassa ja myös pokestoppeja taisi olla melkein vieri vieressä. Pojilla siis riitti viihdettä nenä kiinni kännykässä, minä nautin enemmän niistä livemaailman näkymistä.


En ole ihan varma, mikä oli parasta: upea sää, kauniit maisemat, yhdessä olo poikien kanssa vai koko päivän viettäminen ulkosalla. Ne kaikki yhteensä teki päivästä mahtavan aloituksen loman vietolle!

Onko Suomenlinna tuttu paikka? Ootko koskaan käynyt tunneleissa opastetulla kierroksella? Se jäi meinaan vähän houkuttamaan :)

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Liikunnaniloa etsimässä ja detox-juomaa

Sieltä se aurinkoisena saapui: loma, part II! Jihuu! Mun täytyy kyllä sanoa, että ehkä tuo eilen alkanut lämpö on melkein parempi kuin loma, jos valita pitäisi, mutta onneksi ei tarvi. Otan molemmat ilolla vastaan!


Melkein puoli vuotta hukassa ollut liikunnan ilo on aiheuttanut sen, että paino on noussut huimaa vauhtia. Ja mistä lie johtuu, kaikki on keskittynyt yhteen ainokaiseen kohtaan: suoraan vatsaan. Siihen on kasvanut tunnistamaton möhkäle, joka olemukseltaan muistuttaa etäisesti joulukinkkua. Bikinikunnosta ei siis ole tietoakaan. Mutta toisaalta päätin, että hyvä kokea tämäkin; nyt on helmpompi ymmärtää painonsa kanssa tuskailijoita, kun itse ei ole koskaan tarvinut. Niin, todellakin; nyt vaaka huitelee samoissa lukemissa kuin aiemmin vain synnytyksen lähestyessä. Vielä olis 3 kg vajaa synnytyspäivä... En ole ihan varma itkettäiskö vai naurattaisko, mutta valitsen mieluummin naurun :D


Helppo mun oikeastaan nyt on nauraa. Olen vihdoin päässyt liikkeelle välilevyn repeämäni kanssa ja usko on vahva, että painokin palautuu pikku hiljaa ennalleen. Liikkuminen on vielä rauhallista ja tunnustelevaa. Alussa tein selälle hallaa hölmöilemällä zumban ja kahvakuulan kanssa. Ne ei olleet ihan parhaat valinnat toipilasaikaan! Ja sitten kipu aiheutti pelon, enkä uskaltanut tehdä oikein mitään.


Kun kipu alkoi uudelleen viedä yöunet, enkä halunnut enää palata kipulääkkeisiin, oli otettava muut konstit käyttöön. Uskoin vihdoin, ettei tästä itsekseen parannuta ja varasin fysiatrin lähetteellä ajan osteopaatille. Ja sieltä se sitten löytyi: ratkaisu! Fysioterapian, osteopatian ja akupunktion ansiosta hajonnutta välilevyä ympäröivien lihasten jumit on alkaneet pikkuhiljaa laueta. Käsittely on kyllä aiheuttanut melkoista hampaiden kirestelyä ja tuskaista puhinaa, mutta ei haittaa, kun joka kerta olen tuntenut vointini vähän parammaksi. Ja tällä hetkellä huomattavasti paremmaksi, kuin ennen ensimmäistä käyntiä. Olen kiitollinen!!! Ja nolo, etten hakeutunut hoitoon jo aiemmin, vaikka lääkäri niin määräsi.


Fysioterapeutilta olen saanut myös hyviä kotihoito-ohjeita niin liikkumiseen, venytyksiin kuin paikallaan oloonkin. Kun olo on nyt niin paljon parempi, tuntuu virtaa ja motivaatiota riittävän liikkumiseenkin ihan eri tavalla. I'm so happy! Kadonneen liikunnan ilon pikkuhiljaa palautuessa, tekee mieli sulattaa myös nuo kertyneet liikakilot. Loman aikana voi olla hankalaa vastustaa  grilliherkkuja ja jäätelöä, mutta onneksi kevyitäkin valintoja on aika helppo tehdä. Ja lisävauhtia rasvanpolttoon voi antaa terveellisillä juomilla, kuten tällä:

Kurkku-sitruuna detox-juoma yhdelle

1/2 kurkku
1/2 sitruuna
1/2 banaani
Mintunlehtiä
Jääpaloja

Kaikki ainekset laitetaan blenderiin ja surautetaan tasaiseksi. Tarvittaessa voi lisätä vähän vettä, jos haluaa nestemäisemmän juoman. Terveellisyyden lisäksi tämä on vielä hyvääkin, kun banaani tuo juomaan vähän makeutta. Niin, banaania lisäsin siis ihan vaan makeutensa takia, mutta kurkusta saa kuituja ja se toimii nestettä poistavana diureettina, sitruuna puhdistaa kehoa kuona-aineista ja edistää aineenvaihduntaa ja rasvanpolttoa ja minttu auttaa ruuansulatusta. Ei siis ollenkaan hullumpi yhdistelmä, vai mitä :)


maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kaniherran karkumatka



Äkkiseltään voisi luulla, että kesäisen viikonlopun sykähdyttävin näkymä olisi  upea auringonlasku tai aamukasteen kimmeltävät pisarat pionin terälehdillä. Tai tänä kesänä se, että aurinko ylipäätään näyttäytyy. Mutta ei. Kyllä pihalla istuva rusakko saa sydämen jättämään yhden lyönnin väliin. Tai oikeastaan se hetki kun tajuaa, ettei siellä pihalla mikään rusakko ole, vaan sisätiloissa elelevä karvalapsemme Romeo! Yksin! Kavalassa maailmassa!


Vietettiin mukavan leppoisaa sunnuntai-iltaa, kun Eemeli vielä vanui yksikseen iltapalan ääressä käsi poskella. Siinä ikkunasta ulos katsellessaan poika sitten totesi, että meidän Romeo juoksee juuri pihan poikki. Minulla ei käynyt pienessä mielessäkään, että se voisi olla mahdollista! Meinasin juuri alkaa selittää rusakon ja luppakorvaisen kanin eroavuuksista kun tajusin, että siellä se Romeo tosiaan pompottelee metsää kohti töpöhäntä iloisesti vilkkuen.


Romeo on kyllä tottunut ulkoilija, mutta ihmisten kanssa ja valjaissa! Ei koskaan yksin! Mieli teki kiljaista kauhusta, mutta äidinvaisto toimi nopeammin kuin ajatukset. Todennäköisesti kiljuminen olisi säikäyttänyt kaniherran pahanpäiväisesti. Kun avasin oven ja huusin Romeolle ystävällisesti, että meinaako pitkällekin mennä vai kelpaisiko seura, se pysähtyi niille sijoilleen keskelle nurmikkoa ja jäi odottamaan. Seura siis kelpasi yksinäisen  karkumatkan päätteeksi. Hyvä niin! En ollut ihan varma, miten Romeo vapauden huumassaan reagoisi minuun; pelästyisikö vai pinkoisiko pakoon ihan vaan pysyäkseen vapaana. Pelko oli kuitenkin turha. Syli kelpasi hyvin ja Romeo vaikutti tyytyväiseltä kun pääsi kantaen kotiin. Oli tainnut jo käydä oven takana odottelemassa, kun nautti silmin nähden kotona odottavasta porkkanasta ja sohvan alusen tarjoamasta rauhasta ja turvasta.


Eemeli nimitettiin päivän sankariksi. Ilman Emppua Romeo olisi jäänyt yöksi ulos, todennäköisesti huonoin seurauksin. Kadonneen kanin tapaus olisi alkanut askarruttaa vasta seuraavana aamuna, kun se ei olisi ilmaantunut keittiöön jääkaapin oven auetessa. En tajua vieläkään, miten Romeo pihalle päätyi ja kauanko se siellä on itsekseen touhuillut. Noh, loppu hyvin, kaikki hyvin! Ja jatkossa ollaan tarkempia avoimien ovien kanssa! ❤️