Raakalaiset

Joku kevään viimeinen flunssanpoikanen oli vielä liikkeellä ja  yritti iskeä muhun kyntensä, mutta onneksi selvisin siitä yhden illan potemisella. Vappuaatto kyllä meni ohi sohvan nurkassa viltin alla. Kun Mika haki illan viihdykkeeksi leffan ja kaappi oli täynnä karkkia, niin ei se ollut kuitenkaan ollenkaan huonompi vaihtoehto. Filmtownin hyllyt oli olleet melkein tyhjät, mutta löytyi sieltä sentään Savages. Joku muukin oli vissiin päätynyt viettämään vappua kotisohvalle elokuvan ääreen.

 

Vaikka illalla nukahdinkin kesken leffan, oli syy kuitenkin flunssaisessa olossa eikä elokuvassa, jonka sitten seuraavana päivinä ahnehdin loppuun. Mun mielestä se oli hyvä, vaikka netissä olevien arvostelujen perusteella muiden mielestä ei niinkään. Mä olin halunnut jo aiemmin nähdä tämän pelkästään siksi, että siinä on Blake Lively. (Joo, totta se on: olen Gossip girl-koukussa, enkä yhtään paljon häpeä tunnustaa sitä...). No, Ophelia kumppaneineen olikin sitten koukussa johonkin ihan muuhun. Ja nyt joku vois varmaan repiä pelihousunsa siksi, että kehtaan mainita samassa lauseessa Raakalaiset ja Gossip Girlin!

Yleensä mä en tykkää väkivaltaisista elokuvista yhtään, mutta Raakalaisissa en pystynytkään sitä tuomitsemaan. Alun kohtaukset kaikessa ällöttävyydessään jotenkin kuului asiaan: niiden avulla mun sisällä virisi viha sitä pahuutta kohtaan ja lopussa sitten pystyikin melkein hihkumaan riemusta, kun Ophelia jakoi oikeutta omalla tavallaan.

Tykkäsin myös elokuvan jyrkästä vastakkain asettelusta. Toinen puoli letkeän rentoa hippeilyä ja hyväntekeväisyyttä, rauhaa ja rakkautta, ikuista auringonpaistetta. Ja toinen puoli ahneutta, julmuutta, vallankäyttöä, vihaa ja pelkoa. Ja molempien puolien virranlähteenä maailman paras marijuana. Se sai taas ajattelemaan, että ei asiat ole pahoja, vaan pahat ihmiset tekee niistä pahoja.