lauantai 4. lokakuuta 2014

Pullapäivän boston

Tuoreen pullan tuoksu on aina yhtä ihana!  Koska tänään vietettiin taas kansallista pullapäivää (tai korvapuustipäivää), oli sanomattakin selvää, että meillä leivotaan. Mun korvapuustit päätyi kuitenkin kakkuvuokaan bostonkakun muotoon ja sai pintaansa syksyiset koristeet. Koristelu lopahti vähän nolosti, kun meinasin käyttää siihen loput sokerikuorrutteet ja se sitten loppuikin heti alkuunsa. Mutta eipä tuo onneksi makuun vaikuttanut.


Bostonkakku

Taikina:
2,5 dl maitoa
25 g hiivaa
1 muna
1 dl sokeria
1 tl suolaa
n. 500 g vehnäjauhoja
75 g margariinia sulatettuna

Täyte:
Margariinia
Sokeria
Kanelia

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liuota lämpimään maitoon hiiva. Lisää muna, sokeri ja suola. Lisää jauhot vähän kerrallaan. Lisää viimeisenä sula margariini ja anna sitten taikinan kohota.

Kauli taikinasta ohut levy. Levitä taikinalevyn pintaan margariini ja kanelia ja sokeria. Kääri taikinalevy rullalle. Leikkaa rulla viipaleiksi ja nosta palat leikkauspinta ylöspäin leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Anna taas kohota liinan alla. Voitele kohotetun pullan pinta kananmunalla. Paista 175 asteessa reilu puoli tuntia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti