perjantai 11. joulukuuta 2015

Vuorossa pehmeä porkkanalaatikko






Pakko myöntää; olen tapojen orja ja perinteiden vaalija, ainakin juhlapyhiin liittyen. Pidän jouluruuista ja vaikka lehdet ja netti pursuaa vaihtelunhaluiselle ihania reseptejä joulupöytään, mä en pysty. Aattona on saatava ne perinteiset laatikot  ja kinkku! Laatikkoruokien määrät on kuitenkin tähdätty niin, että niitä syödään tasan aattona ja muina joulunpyhinä pääsee herkuttelemaan toisenlaisella menulla. Vaikka olisihan siinäkin puolensa, jos koko jouluna ei tarvisi laittaa mitään ruokaa, ottaisi vaan kaapista ja lämmittäisi...

Eilen valmistusvuorossa oli porkkanalaatikko. Ja kylläpä tuli hyvää!

Porkkanalaatikko
(8-10 annosta, 2 kpl 0,85 l foliovuokaa)

1 kg porkkanoita
Vettä keittämiseen
1 tl suolaa
1,5 dl puuroriisiä
2 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
1 muna
0,5 tl suolaa
0,5 dl siirappia
Ripaus valkopippuria

Kuori ja pilko porkkanat. Keitä suolalla maustetussa vedessä niin, että porkkanat juuri peittyvät veteen. Porkkanat saa jäädä puolikypsiksi. Ota keitinvesi talteen ja keitä siinä riisit kypsäksi.

Riisien kiehuessa soseuta porkkanat. Lisää joukkoon kerma ja maito. Sekoita joukkoon myös muna ja mausteet. Lisää lopuksi kypsät riisit ja sekoita hyvin.

Kaada seos vuokiin ja ripottele pinnalle korppujauhoja. Kuvioi pinta lusikalla.

Paista 200 asteessa 45 minuuttia.

Jos porkkanalaatikon valmistaa vasta aattona, se kannattaa toki paistaa uunivuoassa, joka tarjolle laitettaessa näyttää paljon paremmalta kuin nuo foliorasiat. Itse kuitenkin hoidan nämä etukäteen ja laitan pakastimeen; siihen tarkoitukseen foliovuoat ovat erinomaisia!

Porkkanalaatikon voi myös pakastaa raakana ja paistaa vasta aattona, jolloin se on kuin vasta tehtyä!

Ja kun porkkanahommissa ollaan, on yksi luppakorvainen kaveri aina valmis auttamaan <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti