perjantai 4. maaliskuuta 2016

Sairastuvalta hyvää iltaa



Pää lyö tyhjää. Ei mennyt ihan putkeen lupaus hiihtämisestä joka päivä niin pitkään kuin lunta riittää. Ensin kipeytyi polvi. Eniten suututti se, että ainako mun pitää lomalla sairastaa! Lääkärille totesinkin, että hyvästi pulkkamäki! Ja elämä! Hän käski olla kiitollinen, että on kaksi jalkaa ja paranemaan päin. Erittäin hyvä muistutus... Sitten petti olkapää. Yhtäkkiä kesken aurinkotervehdysten oikeaan olkapäähän iski pistävä kipu ja katosi voimat. Hyvä etten päätynyt asanasta nenälleni!


Nyt kun omat paikat alkaa tuntua normaaleilta, iski Eemeliin flunssa ja pihisevästä hengityksestä päätellen pöpö on jo keuhkoissa. Lääkäriin päästään vasta huomisaamuna. Tänään on levätty kotona: juotu lämmintä, luettu ääneen Risto Räppääjää ja katsottu ET:tä. Joka oli muuten aika huikea nostalgiapommi! Romeo ei ollut kiinnostunut elokuvasta, mutta nautti seurasta välillä jaloissa pötkötellen, välillä pikkupotilaan kainalossa.

Ja ehdin mä vihdoin illalla lukea vähän omaakin kirjaa. Kirjan innoittamana kaadoin itselleni lasillisen valkoviiniä. Se maistuu aurinkoiselta kesätuulelta (joka varmaan myöskin johtuu kirjasta jota luen). Eipä kai siihen voi muuta todeta, kuin että lukeminen kannattaa aina!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti