torstai 17. maaliskuuta 2016

Torttu-torstai ja tyhjä pesä

Kun meidän lapset sairastaa, ne pyytää ensimmäisenä, että "teethän äiti pesän?". Pesä on tyynyistä ja peitoista sohvalle koottu myttykasa, johon saa sairaana käpertyä. Sitten luetaan satuja, katsotaan piirrettyjä, nukutaan päikkäreitä ja syödään herkkuja (jos potilas pystyy). Joskus pesän voi saada ihan vaan siksikin, että paha maailma on kohdellut kaltoin. Pesä on maailman paras lohtupaikka. Sitä saa käyttää vain harvoin ja harkitusti, ettei sen oloa helpottava taikavoima heikkene. Kun pikkupotilas tänään hylkäsi pesän ja siirtyi legojen pariin, tiesin, että paha on taas toistaiseksi taltutettu. 


Jäin miettimään mistä kummasta tämä pesän rakentaminen aikoinaan alkoikaan. Taidan paikata sillä jotain, mitä itse kaipasin lapsena. En muista, että vanhempani olisivat koskaan jääneet töistä pois siksi, että olin sairas. Se ei tainnut siihen aikaan kuulua tapoihin? En välttämättä muista oikein, mutta mielestäni apuun kutsuttiin aina isovanhemmat, joilta kyllä sai erinomaista hoitoa. Ja Jaffaa, jota en ole pystynyt juomaan enää vuosiin juuri siksi, että se maistuu sairastamiselta.

Tänään leikittiin koulua, jotta saatiin kolmen päivän läksyt kurottua kiinni. Katseltiin maailmaa Fanta-pullon läpi ja kuviteltiin, että sukelletaan keltaisessa limussa. Todettiin, että kalenteriin pitäisi merkitä torttu-torstai ja paistettiin sen kunniaksi joulutorttuja, vaikka onkin melkein pääsiäinen. Ihmeteltiin, miksi leivonnaisten voitelua sanotaan voiteluksi, vaikka sehän on oikeasti munailua. Päätettiin, että kevät on sittenkin ihan kiva asia, koska tarvitaan kevät, että voi tulla kesä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti