torstai 9. kesäkuuta 2016

Siniset päivät







Kaikkialla on kaunista! Kaikkialla on hyvää ruokaa! Kaikkialla on hymyileviä ihmisiä! Me ollaan niin landella, että aamukävelyllä koko pikkuinen kylä tuli kierrettyä 45 minuutissa. Turisteja ei juurikaan vielä ole ja rannat ja ravintolat ovat melkeinpä tyhjillään. Thassoksella käy kuulemma enimmäkseen kreikkalaisia lomailemassa ja heillä lomakausi alkaa vasta juhannuksena. Siitä alkaen saari alkaakin täyttyä. Nyt kaduilla ja kaupoissa saa kulkea rauhassa ja ravintoloissa pääsee vapaasti valitsemaan haluamansa pöydän. Koska paikoissa on hiljaista, on lounas usein venähtänyt pitkäksi raukeaksi istuskeluksi, kun ruuan jälkeen henkilökunta on tarjonnut vielä jälkiruokia, viinilasillisia tai rakia. Saaren pääkaupungissa Limenasissa oli sentään kuhinaa ja ravintoloissa asiakkaita, mutta täällä Skala Potamiaksessa me ollaan oltu usein ravintolan ainoat asiakkaat. Kiireisen kevään jälkeen tämä rauha ja hiljaisuus on ollut ihan luksusta! Joskus kohtalo osaa järjestää ihmisen oikeaan aikaan oikeaan paikkaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti