keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Paneer koseli, uusi kotiruoka-suosikki


En tosiaankaan voi sanoa tuntevani Nepalilaisen ruuan syvintä olemusta. En ole käynyt Nepalissa, en lähimaillakaan, eikä nepalilaisissa ravintoloissakaan tule usein poikettua. Nepalin ja Intian mausteinen maailma kuitenkin viehättää kovasti. Kaneli, kardemumma ja neilikka on meillä tutumpia leivonnaisten mausteena, mutta ihan huikean ihania ruuassa.

Meidän perheessä on vähennetty lihan syömistä rutkasti ja sen myötä on keittössä tullut kokeiltua kaikenlaista uutta. Siksipä tämä leipäjuustolla höystetty mausteinen kastike oli loistava kokeilu, joka nousi samantien omien herkkuruokien joukkoon❤️ Musta tuo pehmeän mausteinen kastike lölleröisine juustopaloineen on I-H-A-N-A-A! Mutta juusto onkin jotain, mille harvoin voin sanoa ei :)


Paneer koseli
(leipäjuustoa maustekastikkeessa)

2 dl vettä
1 dl cashew-pähkinöitä

1 valkosipulin kynsi
2 rkl margariinia
1 rkl inkivääriä raasteena
1/2 tl kanelia
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl garam masalaa
2 rkl tomaattipyreetä
400 g tomaattimurskaa
1 dl kuohukermaa
1/2 tl suolaa
1 tl hunajaa
300 g leipäjuustoa

Laita pähkinät veteen likoamaan.

Hienonna valkosipuli ja paista hetki pannulla margariinissa. Lisää raastettu inkivääri, tomaattipyree ja mausteet ja anna edelleen paistua sekoitellen muutaman minuutin ajan. Lisää pannulle tomaattimurska ja hauduta kastiketta n. 20 minuuttia pienellä lämmöllä.

Soseuta sillä välin sauvasekoittimella pähkinät liotusvesineen hienoksi. Lisää seos kastikkeen joukkoon kerman kanssa ja anna kiehahtaa. Lisää suola ja hunaja ja tarkista maku. Lisää kastikkeeseen kuutioitu leipäjuusto ja kuumenna hetki varoen, ettei juusto sula täysin. Nauti keitetyn riisin kanssa.


Ajatuksen tasolla aasialaisen ruuan seuraksi sopisi paremmin vaikka naanleipä, mutta valitsin silti rapsakaksi paistetut tuoreet sämpylät. Ei tullut valituksia!

lauantai 16. syyskuuta 2017

Syksy saapuu kotipihaan



Niin se vaan taas saapui, vaivihkaa takavasemmalta: syksy! Osa puista on vielä ihan vihreitä, osa muuttunut yht'äkkiä keltaisen, oranssin ja punaisen kirjavaksi. Joka päivä maisema on entistä värikkäämpi ja ruskan sävyt peittää alleen kesän vihreyttä. Heippa vaan, saa jo mennäkin!



Kotipihan kesäkukat alkoi jo näyttää melko menetetyiltä ja oli aika vaihtaa syksyisempää ilmettä pihallekin. Syysistutuksissa mua harmittaa, kun ei voi tietää kauanko niistä ehtii nauttia. Musta kun tuntuu, että ne usein joko mätänee sateessa, paleltuu pakkasessa tai hautautuu lumeen. Ja sitten mua säälittää ja surettaa niiden karu kohtalo ja lyhyt elämä!



Onneksi luonnon antimia hyödyntämällä saa edullisesti kaunista ja ne kestää säiden vaihteluakin hyvin. Sammaleet, jäkälät, varvut, oksat, kävyt ja kanervat yhdistettynä kukkakaupan antimiin ovat pihalla/parvekkeella kauniita ja syksyisiä. Ja ovat kyllä ilmankin, että kukkakaupasta tarvisi mitään! Ehkä vähän enemmän vaivannäköä se kuitenkin vaatii. Mulle alkoi tulla runsauden pula, kun löytyi kaikkea kivaa! Meidän oven pieli alkoi näyttää jo niin täyteen ahdetulta, että oli pakko karsia osa pois. Kyllä liika on liikaa!



Mun syksyisiä ikisuosikkeja on perinteiset callunat, kanervat ja krysanteemit. Tänä syksynä houkutteli myös koristekaalit ja marjakanervat, mutta niille ei oikein löytynyt enää paikkaa, niin jätin ostamatta. Jos vaikka sitten ensi syksynä kokeilisi taas jotain ihan muuta :) Joko muilla on kesäkukat heivattu pois? Mitä on vaihdettu tilalle? Onko joku syksyinen lemppari, joka toimii vuodesta toiseen?

#kukkailottelua @mansikkatilanmailla

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Auringonkukkia




Auringonkukat, nuo ihanat arjen piristäjät ja syksyn harmauden kirkastajat! Niiden vuoksi mielellään pyöräilee muutaman kilometrin. Meidän kylillä poimintapelto sattuu vielä olemaan järven rannalla, enkä malta koskaan olla istahtamatta hetkeksi rantakalliolle pellolla poiketessa.



Mulle se on vähän sellainen terapiakäynti samalla: pyöräillen fyysistä rasitusta, mieli lepää järvimaisemassa ja palkkioksi saa vielä kimpun kauneutta kotiin viemisiksi. Kotiin voikin palata aina hyvällä mielellä!



Koska jaettu ilo on moninkertainen ilo, näpertelin pikkuruiset kimput myös työkavereille vietäväksi. Pikkukimppuihin laitoin yhden auringonkukan ja sen kaveriksi pietaryrttiä ja saniaisen lehtiä. Ihan söpöt niistä tuli!

Ja mistäpä muista kukista vahvemmin tulisi mieleen ilo, kuin juuri auringonkukista? Siksipä pitkästä aikaa #Kukkailottelua @mansikkatilanmailla

lauantai 9. syyskuuta 2017

Vaarin muisto


Vaari täyttäisi tänään 97 vuotta, jos vielä eläisi. Tavallaan elääkin. Tavallisten ihmisten muisto hiipuu pikkuhiljaa, mutta vaarin muisto vaan vahvistuu vuosien myötä. Kunnioitus kasvaa sitä mukaa kun itselle tulee ikää ja ymmärrystä lisää. Ikäväkään ei lopu, mutta se ei ole enää niin viiltävää kuin alussa. Niin kuin silloin kun aloin itkeä kaupan vihannesosaston tomaatin tuoksua, joka toi liian elävästi mieleen kuuman kosteat kesäpäivät vaarin kasvihuoneessa.


Olin tänään kävelyllä metsässä ja löysin taas uuden alueen Kiira-myrskyn jälkeisiä tuhoja. Keskellä metsää kulki n. kymmenen metrin levyinen kaistale, jossa kaikki puut oli kaatuneet tuulen mukana samaan suuntaan. Osa oli jo raivattu, mutta osa retkotti maassa katkenneena, haljenneena tai juurineen kaatuneena. Näkymä oli aika surullisen kauhistuttava.


Siellä, sateen jälkeen voimakkaasti tuoksuvassa metsässä, vahvojen, jykevien runkojen keskellä tunsin vaarin läsnäolon vahvempana kuin pitkään aikaan. Seisoin hetken yhden myrskyssä kaatuneen paksurunkoisen kuusen vierellä ja pidin kättä sen karhealla rungolla. Ajattelin, että vaari oli ihan kuin vanha kuusi: vankka, tuttu ja turvallinen, huomiota herättämättä hiljaa taustalla, mutta silti aina ihan varmasti omalla paikallaan. Huomasin, että kuusi tuoksuikin ihan samalta kuin vaari. Tai vaarin villapaita, jota mummo ei enää antanut säilyttää vaatekaapissa :D. Mutta se olikin vaarin ulkoilu-villapaita!


Siinä myrskyn kaataman kuusivanhuksen vierellä tuli samanlainen ihmetys kuin vaarin viimeisenä päivänä sairaalavuoteen vierellä: miten tämä on mahdollista? Miten joku melkein ikuiseksi luultu voi lakata olemasta? Joku niin vahva, joka on  jo vuosikymmeniä uhmannut myrkyjä ja kestänyt ne kaikki. Miten se voi mennä  pois ilman, että sitä voi enää pysäyttää. Se kuusikin tuntui yhtä rauhalliselta ja vakaalta kuin vaari silloin, viimeisenä päivänään. Kohtalonsa hyväksyneeltä ja täysin valmiilta matkaan. En koskaan unohda vaarin lohdullisia sanoja: "Minulla oli hyvä elämä. Kaikki on valmista. Minä olen valmis. Älkää surko." Vain hetki sen jälkeen vaari sulki silmänsä niitä enää avaamatta. Voisipa itsekin tuntea samoin, kun lähdön hetki koittaa. Voisipa olla yhtä valmis ja yhtä tyytyväinen elettyyn elämään ❤️

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Se on Miun!


Ihana Miun mekko tuntui heti jotenkin omalta. (Vai pitääkö sanoa Miunin? Mie haluun sanoa Miun!) Mekko on jotenkin justiinsa oikean kokoinen. Kerrankin voi sanoa, että ihan kuin mulle tehty! Kaikki saumat ja leikkaukset menee ihan niin kuin mitat olis otettu multa. Ihanaa käyttää sellaista vaatetta! Ja tämänkin nappasin Vaatepuusta lainaan sovittamatta! Kyllä vaatelainaamo vaan on ihan parasta❤️



Alan olla aika taitava valitsemaan itselle istuvia vaatteita ilman sovitusta. Jotenkin se pukukopissa äheltäminen on alkanut tuntua niin tympeältä, etten viitsi vaatekaupoissa juuri edes käydä. Vaatepuusta kun voi hakea vaihtelua päällensä vaikka viikottain ja jos ei ole sopiva, sen kun vien takaisin ja otan jotain kivempaa tilalle. Ihan loistavaa! Tietysti sielläkin saa sovittaa, mutta itse sovitan mielummin kotona omassa rauhassa.



Olen kuitenkin päättänyt, että kaikkea mitä lainaan myös käytän, ainakin kerran! Joskus vaate ei tunnu ollenkaan omalta ja silloin tuttavuus jää kertalainaukseksi. Joskus taas kohdalle osuu niitä "omia", joista sitten tulee kestosuosikkeja ja niitä tulee lainattua aina kun osutaan Vaatepuuhun yhtä aikaa :)

Alussa harkitsin useammin kivan vaatteen hankkimista omaksi. Enää en juurikaan. Nautin siitä, ettei vaatekaappiin kerry mitään turhakkeita roikkumaan. Mun ajatusmaailmassa nimittäin melkein jokainen vaate muuttuu turhakkeeksi, kun se on aikansa roikkunut omassa kaapissa. Mukavampaa on, että vaatteet on käytössä ja kun johonkin kyllästyy, se voi jollekin muulle olla juuri sen hetken The Vaate. Kätevää ja ekologista!


Ja nuo sukkahousut sitten! Mika inhoaa niiden keltaista väriä, lapset sanoo mua Simpsonien mutsiksi ja minä hymyilen hiljaa ja ajattelen auringonkukkia :D Ajatelkoot muut mitä tykkäävät!



maanantai 4. syyskuuta 2017

Syksyinen valkosuklaa-juustokakku



Syyskuun taitteessa meillä juhlitaan synttäreitä. Emppu täytti jo 9 vuotta ja pikkulapsiaika on nyt lopullisesti ohi. Empun osalta se on ollut ohi jo aikaa sitten, mutta nyt totuus on kirkastunut myös täällä äidin päässä. Toisaalta haikeaa, toisaalta ihan mahtavaa!

Synttäripäivä oli aurinkoinen ja lämmin, täynnä iloa, jälleennäkemisiä ja pientä herkuttelua juhlapäivän kunniaksi! Synttärisankarin herkkua on valkosuklaa ja siksipä synttärikakku sisälsi sitä. Valkosuklaan makuinen juustokakku mangokiilteellä teki hyvin kauppansa myös muille. Tätä herkkua en voi väittää terveelliseksi enää millään keinolla, niin kuin niitä, joihin olen lisännyt reilusti porkkanaraastetta. Sokeria ei kuitenkaan tuon suklaan lisäksi ole kuin 2 tl. Eli kakussahan on melkein pelkästään rahkaa, tuorejuustoa ja hedelmää!😇 No ei vaiskaan, eikä lasten syntymäpäivillä kuulu kaloreita laskeakaan. Kakku on hyvää, eikä ollenkaan liian makeaa, kun ei sitä lisättyä sokeria juurikaan ole.


Valkosuklaa-juustokakku

Pohja:
200 g Digestive keksejä
70 g margariinia

Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g rahkaa
220 g valkosuklaata
5 dl vispikermaa
2 tl vanilljasokeria
5 liivatelehteä

Kiille:
250 g mangososetta
1 dl hedelmä-tuoremehua
4 liivatelehteä

Pohja: Sulata margariini ja murskaa keksit hienoksi muruksi. Sekoita keskenään ja tasoita irtopohjavuoan pohjalle.

Täyte: Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon rahka, tuorejuusto ja sulatettu suklaa. Lisää vaniljasokeri. Kuumenna tilkka mehua ja liuota liivatelehdet siihen. Kaada ohuena nauhana seokseen. Kaada täyte vuokaan ja nosta jääkaappiin jähmettymään.

Kiille: Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita mangososeen joukkoon mehu. Kiehauta taas tilkka mehua ja liuota liivatelehdet siihen. Kaada ohuena nauhana mangososeen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada vuokaan täytteen päälle ja nosta taas jääkaappiin jähmettymään.

Koristele hyytynyt kakku haluamallasi tavalla.

lauantai 2. syyskuuta 2017

Porkkanakakku-pannari



Porkkanat on pop! Vasta vähän aikaa sitten sekoitin porkkanaraastetta puuroon, nyt on sitten vuorossa pannukakku. Ohje ei ole oma, mutta kun näin sen K Ruoka-lehdessä, tiesin heti, että testiin menee. Kannatti! Rakastan tämän pannukakun syksyisen mausteista makua! Tämä maistui mukisematta lapsillekin, vaikka ne yleensä haluaa tuttua ja turvallista ja näyttivät kauhistuneilta, kun kerroin laittavani pannariin porkkanaraastetta. Ja eikös sillä verukkeella pannaria voi pitää melkein terveellisenä? Eihän siihen laiteta sokeriakaan kuin nimeksi!

Pakko tallettaa ohje muistiin, ettei unohdu tehdä toistekin:

4 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1 l maitoa
2 dl porkkanaraastetta
50 g margariinia
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
2 tl kanelia
2 tl inkivääriä
1 tl kardemummaa

Sekoita munat ja jauhot. Lisää maito vähitellen ja sekoita taikina tasaiseksi. Lisää porkkanaraaste, sula margariini, sokeri, suola ja mausteet.

Paista pannaria 200 asteessa n. puoli tuntia.

Leikkaa paloiksi ja nauti! K Ruoka-lehdessä oli lisäksi ohje tuorejuustovaahtoon, mutta itse sekoitin kermavaahtoa ja creme fraichea. Vaahdon lisäksi lorautin päälle vaahterasiirappia ja rouhittuja saksanpähkinöitä. Ihan hitsin hyvää!!!

Sen verran täytyy vielä vinkata, että kannatta suosiolla ottaa käyttöön tarpeeksi ISO kulho taikinaa tehdessä. Mä käytin mun normikulhoa, johon yleensä mahtuu mitä vaan, mutta en tiedä miten tässä näin kävi:



Mutta mitäs pienistä. Rapatessa roiskuu ja lopputulos oli niin herkullinen, ettei pieni siivousoperaatiokaan haitannut. Makoisan mausteisia ja kuulaan kirkkaita syyspäiviä odotellen!

-Hanna

tiistai 29. elokuuta 2017

Rocky road, Kaunotar ja Hirviö



Silloin kun vietetään lasten kanssa leffailtaa, tarvitaan makeita herkkuja! Usein irtokarkit ja/tai suklaa on helpoin vaihtoehto, mutta joskus se vaan on liian... perussettiä. Australian lahja herkkuhanureille on ehdottomasti rocky road, jossa saakin sitten samassa paketissa suklaat, karkit ja pähkinät. Ja ainahan voi soveltaa ja sekoitella sulan suklaan joukkoon mitä mieli sattuu tekemään.

Mun reseptikin vaihtelee vähän sen mukaan, mitä kaapista milloinkin sattuu löytymään. Tällä kertaa näitä:

200 g Fazerin sinistä
Kourallinen vaahtokarkkeja
1 dl suolapähkinöitä
1 dl suklaamuroja
0,5 dl rusinoita

Paloittele suklaa ja sulata mikrossa. Paloittele vaahtokarkit. Sekoita suklaasulan joukkoon pähkinät, rusinat ja vaahtokarkit (jätä muutama koristeeksi).

Levitä seos leivinpaperilla vuorattuun kapeaan vuokaan ja ripottele koristeet päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa ja leikkaa jähmettyneenä kuutioiksi.

On se vaan niin hyvää ja rouskuvaa ja taltuttaa makean himon taatusti!


Kun suklaapalat oli jähmettyneet sopivasti, päästiin katsomaan illan leffa. Disneyn Kaunotar ja hirviö oli yhteistuumin sovittu katsottavaksi, vaikka se ei teinipoikien leffamaun top 10:een sijoitukaan. Arvelin jo, että saadaan katsoa elokuva Eemelin kanssa kaksin, kun Santtu alkoi tuskailla jo ensimmäisen 5 minuutin aikana. -Mä en kestä tätä laulamista! -Miksi Disneyn leffat on aina tälläsiä? -Eikö noi vois vaan puhua normaalisti!?!? Melkein muakin alkoi jo ärsyttää se loilottaminen, mutta olihan leffa kuitenkin hyvä ja laulamiseenkin tottui. Lopulta leffa oli niin hyvä, että Santtukaan ei malttanut jättää sitä kesken. Osittain taisi olla kyse jostain lapsuuden nostalgiasta: tarina oli tuttu satujen ja vanhan piirrosversion ansiosta. Ja olihan se piirretty aikanaan huikea: ensimmäinen piirretty ikinä, joka oli Oscar-gaalassa ehdolla parhaaksi elokuvaksi.


Kyllä noista Disneyn piirretyistä on varmaan kaikilla muistoja lapsuudesta ja nostalgia kohottaa ne sitten arvoasteikossa ihan omalle tasolleen. Itse olen rakastanut Disneyn animaatioita aina; ja ehdottomasti animaatioita enemmän kuin oikeita filmatisointeja. Mutta kyllä vaan nämä vanhoihin satuihin perustuvat leffat on nähtävä, näköjään iästä viis ❤️


sunnuntai 27. elokuuta 2017

KokoNainen, minäkö?

"...ja siihen sinä olet lupautunut malliksi. Iso kiitos!"

-Mitääääh! Malliksi? En ole luvannut! Mitä mitä MITÄ?!?!

Harvoin tulee vastattua sähköpostiin ääneen huutamalla, mutta kerta se on ensimmäinenkin😄 Sana "malli" aiheutti välittömästi kauhua ja hermostunutta sähköpostin pläräämistä, että mihin ihmeeseen mä suostuinkaan, kun omasta mielestäni lupasin vaan laittaa mekon päälle ja vastata pariin kysymykseen. No, samasta asiasta oli kyse, mun ajatus malleilusta oli vaan niin pikkusievä ja sliipattu, että siihen kuvaan en saanut itseäni mahtumaan millään.


Hommahan lähti liikkeelle enneagrammista, siis siitä persoonallisuustyyppien luokittelusta yhdeksään eri päätyyppiin. Olen törmännyt aiheeseen muutaman kerran aiemminkin ja pidin sitä tosi kiinnostavana. Kun Vaatepuusta sitten tuli viesti, jossa pyydettiin tekemään testi, määrittelemään oma tyyppinsä ja tulemaan KokoNainen tapahtumaan kertomaan lyhyesti omasta persoonallisuustyypistään, innostuin heti! Mutta se oman 6-tyyppini epäileväinen ja pohdiskeleva puoli puski pintaan, enkä ilmoittautunut. Ja niin kävi varmaan kaikille muillekin 6-tyypeille, koska kukaan meistä ei ilmoittautunut. Koska kaikkeahan voi sattua ja onkohan se nyt ollenkaan viisasta kuitenkaan ja mitäs jos sittenkin...😄


Vasta toisella kyselykierroksella vastasin ja eilen oli aika lunastaa lupaus Studio 123:n estradilla. Yleensä pidän kauhistuttavana yleisön eteen joutumista, mutta eilen en jännittänyt yhtään. Ensinnäkin on helppo olla, kun päällä on upea vaate: eilen se oli Vaatepuusta lainattu Katri Niskasen petrolin sininen shoulder dress. (Kuvassa en siis tosiaankaan ole minä! Kuva on napattu netistä, kun en niissä tohinoissa ehtinyt saada itsestäni yhtään kuvaa ja mekko kyllä ansaitsee päästä näytille. Täälläkin!) Toiseksi rinnalla oli kahdeksan ihanaa naista ihan samassa veneessä❤️. Ja kolmanneksi aihe oli niin mielenkiintoinen ja Sari Hämäläinen kouluttajana niin hauska, rento ja mukaansatempaava, etten ehtinyt edes ajatella olevani jotenkin esiintymässä. Eli todellakin vedin vaan mekon päälle ja vastasin kun kysyttiin 😂


KokoNainen luennon aikana saatiin tietoa itsetuntemuksesta ja opittiin ymmärtämään toisten ihmisten täysin erilaisia lähestymistapoja asioihin. Samalla nähtiin kotimaisia design-vaatteita meidän tavallisten käyttäjien päällä ja kuultiin mitä erilaisempia syitä siihen, miksi vaatelainaamon jäsenyys on niin siistiä❤️ Ja lopuksi vielä ihana elokuvaelämys: Ranskalaista häähumua. Jos jollain on näkemättä, suosittelen katsomaan. Mun mielestä parhaita leffoja on ne, jotka saa nauramaan ääneen ja tirauttamaan  muutaman kyyneleen. Tämä teki molemmat! Ihana hyvänmielen elokuva!

Lähiaikoina pääsen aloittamaan myös Sarin Toimiva arki - itsensä johtamisen verkkovalmennuksen. Odotan mielenkinnolla!

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Suklainen porkkanakakkupuuro





Porkkanakakkupuuro oli kuulemma edellisvuoden somehittejä. Multa se syystä tai toisesta meni silloin ohi, mutta nyt inspiroiduin porkkanasta, kun raastan sitä hammasvaivaiselle Romeolle. Kokeilin soveltaa puurosta suklaisen version laittamalla nesteeksi suklaan makuista soijamaitoa. Meidän miesväki on tykästynyt suklaamannapuuroon, joka mun mielestä on vähän ällöä. Arvelin, että josko tämä terveellinen versio voisi upota meille kaikille, mutta kokeilumielessä tein ensin vain kahdelle riittävän annoksen.


2 dl porkkanaraastetta
2 dl kaurahiutaleita
5 dl suklaista soijamaitoa
0,5 dl rusinoita
0,5 tl kanelia
1 rkl hunajaa

Sekoita porkkanaraaste, kaurahiutaleet ja rusinat keskenään. Lisää puolet soijamaidosta ja jätä suljettuun purkkiin jääkaappiin päiväksi.

Kaada seos kattilaan ja lisää loput nesteet. Mausta kanelilla ja hunajalla. Keitä puuroa pienellä lämmöllä n. 10 minuuttia kunnes kaurahiutaleet kypsyvät.

Pinnalle ripottelin vielä muutaman rusinan ja mustikan sekä himppusen kaurahiutaleita. Marjat tuntui sopivan mukaan oikein hyvin, mutta varmasti myös pähkinät olisi loistava lisä.


Tuo annoksen tekeminen kahdelle osoittautui oikeaksi ratkaisuksi: kumpikaan poika ei suostunut edes maistamaan! Ulkonäkö ilmeisesti oli sen verran epämääräinen :D Mika sitä vastoin söi mukisematta ja itse tykästyin saman tien. Eikä ihme, sillä tässä puurossahan yhdistyy kaksi asiaa, joita ruokavaliooni kaipaan: terveellisyys ja suklaa! Nam nam!

lauantai 19. elokuuta 2017

Punaherukoiden parissa



Vetkutin melkein liian pitkälle ennen kuin ryhdyin tositoimiin herukoiden kanssa. Tähän saakka olin poiminut niitä vain suoraan käyttöön: vispipuuroon, kiisseliin ja juustokakun koristeeksi. Tänään ryhdistäydyin ennen kuin marjat tippuu pensaista. Puin punaisen sadetakkini ja pujahdin pensaiden väliin. Lievä punahilkkafiilishän siitä tuli. Ja mitä terapiaa! Kirkkaan punaisina hehkuvat marjat, pilvien läpi pilkistelevä aurinko ja omenapuiden lehdillä hiljalleen ripsivät sadepisarat, niin rauhoittavaa❤️ Ja se loppukesän pehmeä lämpö! Mikä onkaan ihanampaa kuin kesäsade, joka on niin lämmin, että ulkona pärjää hyvin paljain säärin. Rakastan iholla lämpimänä helmeileviä sadepisaroita ja kosteudesta pörhisteleviä hiuksia 😊



Marjapensaat alkoi tyhjentyä hyvää vauhtia. Paikalle ilmaantunut poiminta-apu ja juttuseura edisti asiaa mukavasti. Tänään keitin ensimmäisen maijallisen mehua. Operaatio saa jatkoa huomenna. Vihanneskuivuri jää yöksi puhisemaan sisällään annos punaista kesän satoa. En ole koskaan ennen kuivannut marjoja, mutta aina voi kokeilla. Hyvällä onnella Romeolle riittää kuivattuja marjoja pitkäksi aikaa. Ja vielä paremmalla tuurilla seuraavaksi valmistuu granolaa, jonka seassa on oman pihan marjasatoa. No, vielä en siitä intoile, aamu näyttää mitä kuivurista löytyy.

Oi elokuu, olet paras!❤️