lauantai 4. helmikuuta 2017

Apua akupunktiosta


Uskomushoito kuulostaa mun mielestä jo sanana jotenkin oudolta. Kun jälkikäteen asiaa googlailin, niin uskomushoidoksi akupunktio kuitenkin luokitellaan ainakin Wikipediassa.

Lääkäreiltä en ole saanut apua selkäkipuihini ja päätin, että on aika kokeilla jotain muuta. Itsellä oli kalpea aavistus siitä mikä on vialla, mutta lääkäreitä se ei ole kiinnostanut. Tarjottu apu on ollut kipulääkkeitä ja odottamista, tyyliin aika parantaa. No kun ei paranna, vaan menee pahemmaksi koko ajan.

Joku aika sitten meillä oli töissä "luento" tuki- ja liikuntaelimistön kunnossapitämisestä ja istumatyön vaikutuksista. Ulla-Maijan monipuolinen tietämys teki vaikutuksen ja viimein hakeuduin hänen vastaanotolleen tietämättä yhtään mitä tuleman pitää. Jutellessamme tilanteestani sain vahvistusta omille ajatuksilleni, mutta myös ammattitaitoisen analyysin ongelman syistä ja seurauksista. Harmittaa, että vasta nyt!

Akupuktioon en siis hakeutunut, mutta neulat kankussa itseni hoitopöydältä löysin. Akupunktio tosin oli vain pieni osa siitä, mitä kahden tunnin vastaanoton aikana ehdittiin tehdä. Minun on tässä kohdin vaikea käyttää tuota uskomushoito termiä, kun en uskonut mihinkään. En tiennyt entuudestaan, mitä akupunktio varsinaisesti on, enkä tiennyt hoidon aikana mitä sillä minun kohdallani tavoitellaan. Ulla-Maija selitti kyllä hoidon aikana mitä tekee ja vastasi auliisti kysymyksiin, mutta siltikään en tiennyt ollenkaan odottaa, että kipu katoaa. Uskosta ei siis ollut kyse, koska en tiennyt etukäteen mitä olisi pitänyt uskoa. Hämmentävää.

Varsinaista vaivaa akupunktio ei tule parantamaan, mutta sen aiheuttamia oireita neulaamalla näköjään voi helpottaa. Kokemus oli niin positiivinen, että olen ehdottomasti valmis toimimaan neulatyynynä toistekin. Jos vanhat keinot ei tepsi, kannattaa kokeilla jotain muuta!

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista, sillä mä olen myös tutkinut aihetta tän migreenin takia. Uskon ettei ole ollenkaan uskon asia vaan voi hyvinkin toimia. Kerro mulle huomenna tästä Ulla-Maijasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että sulle löytyisi apu😕 Kannattaa varmaan tämäkin keino kokeilla👍

      Poista