torstai 1. kesäkuuta 2017

El gothic ja kirkot



El Gothic on Barcelonan vanhan kaupungin keskus täynnä keskiaikaisia rakennuksia. Mikäs sen parempi aika lähteä kiertelemään synkeän romanttista gootti-kaupunginosaa, kuin illalla hämärän laskeutuessa hetki hetkeltä tummempana. Rakastan hämyisiä kapeita kujia, koristeellisia rakennuksia ja rapistunutta tunnelmaa! Minua olisi kiinnostanut myös dragon-walk, jossa oppaan kanssa olisi kävelty bongaamassa kaupungin lohikäärmeitä, mutta kokematta jäi tällä kertaa.


Santa Maria del Marin kirkossa Mika kysyi, että miksi ihmeessä on pitänyt rakentaa niin korkea tila ja vastasin spontaanisti, että koska Jumala on niin korkealla. Tietämättäni osuin ihan nappiin! Jumalasta hohtava valo haluttiin saada sisään kirkkoon ja myös ohjata kirkkoväen ajatukset ylöspäin kohti Jumalaa. Melkein olisin voinut olla gotiikan ajan arkkitehti, kun heti tajusin!







Santa Maria del Mar on kaunis paikka, eikä sinne ole sisäänpääsymaksua toisin kuin Sagrada Familiaan. Myöskään turistien aiheuttamaa tungosta ei ollut, ainakaan enää illalla. Kaunis, rauhallinen paikka, johon on helppo poiketa ja vaikka istua hetkeksi hiljentymään kynttilän valossa.

Barcelonan katedraali on myös samalta aikakaudelta ja löytyy El Gothicin alueelta. Komea se oli niin päivällä kuin yöllä, mutta kehuista huolimatta ei käyty siellä sisällä. Yksi kirkkovisiitti yhdelle päivälle riitti meille. Ja voihan sen ajatella niin, että  ensi kerralla sitten...



2 kommenttia: