Vaarin muisto

Vaari täyttäisi tänään 97 vuotta, jos vielä eläisi. Tavallaan elääkin. Tavallisten ihmisten muisto hiipuu pikkuhiljaa, mutta vaarin muisto vaan vahvistuu vuosien myötä. Kunnioitus kasvaa sitä mukaa kun itselle tulee ikää ja ymmärrystä lisää. Ikäväkään ei lopu, mutta se ei ole enää niin viiltävää kuin alussa. Niin kuin silloin kun aloin itkeä kaupan vihannesosaston tomaatin tuoksua, joka toi liian elävästi mieleen kuuman kosteat kesäpäivät vaarin kasvihuoneessa.

Olin tänään kävelyllä metsässä ja löysin taas uuden alueen Kiira-myrskyn jälkeisiä tuhoja. Keskellä metsää kulki n. kymmenen metrin levyinen kaistale, jossa kaikki puut oli kaatuneet tuulen mukana samaan suuntaan. Osa oli jo raivattu, mutta osa retkotti maassa katkenneena, haljenneena tai juurineen kaatuneena. Näkymä oli aika surullisen kauhistuttava.

Siellä, sateen jälkeen voimakkaasti tuoksuvassa metsässä, vahvojen, jykevien runkojen keskellä tunsin vaarin läsnäolon vahvempana kuin pitkään aikaan. Seisoin hetken yhden myrskyssä kaatuneen paksurunkoisen kuusen vierellä ja pidin kättä sen karhealla rungolla. Ajattelin, että vaari oli ihan kuin vanha kuusi: vankka, tuttu ja turvallinen, huomiota herättämättä hiljaa taustalla, mutta silti aina ihan varmasti omalla paikallaan. Huomasin, että kuusi tuoksuikin ihan samalta kuin vaari. Tai vaarin villapaita, jota mummo ei enää antanut säilyttää vaatekaapissa :D. Mutta se olikin vaarin ulkoilu-villapaita!

Siinä myrskyn kaataman kuusivanhuksen vierellä tuli samanlainen ihmetys kuin vaarin viimeisenä päivänä sairaalavuoteen vierellä: miten tämä on mahdollista? Miten joku melkein ikuiseksi luultu voi lakata olemasta? Joku niin vahva, joka on  jo vuosikymmeniä uhmannut myrkyjä ja kestänyt ne kaikki. Miten se voi mennä  pois ilman, että sitä voi enää pysäyttää. Se kuusikin tuntui yhtä rauhalliselta ja vakaalta kuin vaari silloin, viimeisenä päivänään. Kohtalonsa hyväksyneeltä ja täysin valmiilta matkaan. En koskaan unohda vaarin lohdullisia sanoja: "Minulla oli hyvä elämä. Kaikki on valmista. Minä olen valmis. Älkää surko." Vain hetki sen jälkeen vaari sulki silmänsä niitä enää avaamatta. Voisipa itsekin tuntea samoin, kun lähdön hetki koittaa. Voisipa olla yhtä valmis ja yhtä tyytyväinen elettyyn elämään ❤️