sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Flunssan selätystä ja juustopastaa karamellisoidun sipulin kera



Krööh... Flunssapotilaana väristessä on kulunut koko viikonloppu jo perjantai-illasta alkaen. Kuume sahailee  edestakaisin ja saa kaatumaan takaisin peiton alle aina kun luulee, että nyt alkaa helpottaa. Niin tylsää! Tuntuu kuin olisi jäänyt koko viikonloppu väliin, kun ei jaksa tehdä mitään :(

Sairastaessa ei oikein ruokakaan maistu, ei varsinkaan mikään missä on lihaa. Eilen tekaisin niin mojovan juustopastan karamellisoidun sipulin kanssa, että se pääsi mun herkkuruokien top10:een välittömästi. Venyvän juuston, makean sipulin ja lempeän pastan liitto oli kuin pieni pala taivasta. En ole koskaan ennen karamellisoinut sipulia, mutta kannatti kokeilla. Jo senkin takia, että taas on takataskussa yksi toimivaksi todettu lihaton vaihtoehto!

Hyvästä ruuasta sain sen verran virtaa, että jaksoin kaivella esiin muutamat Halloween-koristeet. Sen kummemmin ei kotona tänä vuonna Halloweeniä vietettykään, kun kaikki voimat meni sairastamiseen. Eemeli tosin liihotteli koko lauantain viikatemiehen kaavussaan :D Onneksi on sentään koulun Halloween-disko vielä edessä, ettei ihan kokonaan ohi mene!











































Sipulin karamellisointi

1 iso punasipuli
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa

Viipaloi sipuli. Kuumenna reilu 1 rkl margariinia pannulla ja lisää sipuli, sokeri ja suola. Paista pannulla keskilämmöllä 10-15 minuuttia, kunnes sipuli alkaa vähän ruskistua.


Juustopasta kahdelle

200 g pastaa
1 dl valkoviiniä
n. 150 g Emmental-raastetta

Keitä pasta suolatussa vedessä ja valuta kypsä pasta. Paista pastaa hetki pannulla ja kaada sitten takaisin kattilaan odottamaan. Lisää pannulle viini ja juustoraaste ja sekoittele, kunnes juusto sulaa. Kaada taas pasta takaisin pannulle sulaneen juuston joukkoon ja sekoita. Nostele karamellisoitu sipuli pastan päälle.

Tää on tästä lähtien mun lohturuoka sairastaessa :D

7 kommenttia:

  1. Pikaista toipumita sinne!
    Ainakin herkut kohdillaan!

    VastaaPoista
  2. Paranemisia <3
    Tuo pastakastike kuulostaa ihan fondyeltä eli täytyy olla sikahyvää :)
    Ja nuo karamellisoidut punasipulit ovat ihan parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä kumpi on enemmän sekaisin, Blogger vai minä, mutta joku viesti meni jo jonnekin😅 No siis, kastike on tosiaan fondyemaista, eli ihan sika hyvää!

      Poista
  3. Pikaista paranemista! Flunssa ei ole kiva vieras ollenkaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ei tosiaan ole. Ja mulla oli vasta elokuussa viimeksi flunssa, joten inhottavaa sairastaa taas. Taisin vilustuttaa itseni, kun torstaina ulkoillessa kastui kengät litimäräksi 😕

      Poista